torstai 4. joulukuuta 2014

Puolukkamarenkipiiras

Tämä kirpeän ja makean yhdistelmä upposi kyllä minuun. Tämä voisi hyvin sopia joulupöydän herkuksikin. Jo ulkonäkö on jouluinen: punaista valkean paksun kinoksen seassa. Ottamani kuva ei kyllä tee oikeutta tälle herkulle. Ohje on uusimmasta Herkku Leivonta- lehdestä, jonka sain 28 kierroksen sly-ringin (= salaisen leivontaystäväringin) sponsoripalkintona. Ringin ideanahan on lähettää salaiselle parilleen leivontaan liittyvä paketti vaihtuvien teemojen mukaan kolmen kuukauden ajan. Jo edellisessä lehdessä oli paljon hyviä ohjeita ja odotinkin innolla tätä uusinta. Nähtäväksi jää mitä muistan ja ehdin tästä lehdestä vielä kokeilemaan.




Puolukkamarenkipiiras
10-12 palaa

Pohja:
200 g Bastogne- keksejä (käytin pipareita ja digestiveä)
1 pss (70g) pekaanipähkinöitä (käytin saksanpähkinää)
1 rkl fariinisokeria
70 g voita

Täyte:
3 dl soseutettua puolukkaa
1 3/4 dl sokeria
120 g pehmeää voita
3 keskikokoista kananmunaa
3 rkl sitruunamehua
3 rkl maizenaa (jouduin korvaamaan osan perunajauhoilla)
1 dl kokonaisia puolukoita

Marenki:
2 dl sokeria
3/4 dl vettä
3 keskikokoista valkuaista
1 rkl sokeria

Viimeistelyyn tomusokeria


Pohja:
Hienonna keksit ja pekaanipähkinät tehosekoittimella tai monitoimikoneella. Sulata voi ja sekoita se ja fariinisokeri keksimurun kanssa. Vuoraa irtopohjavuoka (halk. 24cm) leivinpaperilla ja painele muruseos tiiviisti vuoan pohjalle ja n. 3 cm reunoille. Nosta kylmään odottamaan.

Täyte:
Mittaa kattilaan muut ainekset paitsi kokonaiset puolukat. Kuumenna kiehuvaksi kok ajan vispaten. Kun seos on pulpahtanut, ota se liedeltä. Halutessasi voit paseerata seoksen siivilän läpi. Lisää lopuksi kokonaiset puolukat ja sekoita. Kaada täyte pohjan päälle ja sekoita tasaiseksi. Nosta takaisin kylmään asettumaan muutamaksi tunniksi tai seuraavaan päivään.

Marenki:
Valmista marenki tarjoilupäivänä. Mittaa vesi ja 2 dl sokeria kattilaan. Kuumenna seos 124 asteeseen. Vaahdota sillä aikaa valkuaiset ja 1 rkl sokeria. Kaada kuuma sokeri vaahtoon ohuena nauhana koko ajan vispaten. Jatka vispaamista kunnes marenki on jämäkkää ja jäähtynyt haaleaksi. Levitä marenki aaltoilevaksi kerrokseksi piirakan päälle ison lusikan avulla. Ripottele päälle tomusokeria.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti