maanantai 3. marraskuuta 2014

Kuningatarkakku

Tällä todella herkullisella marjaisalla kakulla herkuttelimme viikonloppuna. Kakku on yksinkertainen, mutta kaunis. Vaikka pyrin yleensä välttämään elintarvikeväriaineita ja lisäaineita, päätin tällä kertaa joustaa periaatteestani ihan esteettisistä syistä. Alkuperäinen ohje on jälleen Kinuskikissan Tervetuloa juhliin- kirjasta. Alkuperäisessä ohjeessa valkoisuklaasta on tehty kruunukuvio keskelle kakkua. Itse oikaisin tässä ja ajattelin lähinnä jäälauttoja (osa toki värjättyä jäätä :)) näin vuodenaikaan ja talviseen keliin viitaten. Tein ohjeeseen pieniä muutoksia. Käytin tavallista rahkaa vaniljarahkavalmisteen sijaan ja lisäsin avatun maustamattoman tuorejuuston. Tämä täytyy lisätä suosikkiherkkujen joukkoon.





Kuningatarkakku

Pohja:
180 g digestive-keksejä
75 g voita

Täytemousse:
6 dl kuohukermaa
250 g rahkaa (vaniljarahkavalmistetta)
n .150 g tuorejuustoa
3 tl vaniljasokeria
n. ½ dl sokeria (tätä voi laittaa makunsa mukaan)

Valkosuklaatäyte:
1/3 täytemoussea
1 ½ liivatetta
130 g smetanaa
1 rkl vettä

Vadelmatäyte:
1/3 täytemoussea
3 liivatetta
200 g vadelmia
½ dl sokeria

Mustikkatäyte:
1/3 täytemoussea
3 liivatetta
200 g mustikoita
½ dl sokeria

Koristelu:
valkosuklaata
pinkkiä pastaväriä



1. Hienonna keksit. Sulata voi ja lisää keksimurska joukkoon. Painele vuoan (24-26 cm) pohjalle.
2. Vatkaa täytemoussen kerma vaahdoksi. Lisää rahka, tuorejuusto ja sokerit.
3. Valkosuklaatäyte: Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Paloittele suklaa ja sulata se mikrossa miedolla lämmöllä. Yhdistä suklaa smetanan kanssa. Lisää seos täytemoussen kolmanneksen joukkoon. Kiehauta vesitilkka ja sulata liotetut liivatteet veteen. Sekoita liivateliemi valkosuklaatäytteeseen. Kaada seos vuokaan pohjan päälle. Anna hyytyä jääkaapissa  n.30 minuuttia ennen seuraavaa kerrosta.
4. Vadelmatäyte:Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Soseuta vadelmat (kannattaa käyttää kotimaisia vadelmia). Kuumenna 1 dl soseesta ja sulata joukkoon liotetut liivatteet. Yhdistä liivatesose lopun soseen kanssa. Sekoita vadelmaseos ja sokeri täytemoussen kolmanneksen kanssa. Kaada vuokaan ja anna hyytyä n. 30 min.
5. Mustikkatäyte: Toimi kuten vadelmatäytteen kanssa. Kaada vuokaan ja anna kakun hyytyä jääkaapissa 3 tuntia.
6. Irrota kakku vuoasta ja siirrä tarjoilulautaselle.
7. Paloittele koristeluun tuleva suklaa ja sulata se. Värjää osa suklaasulasta vaaleanpunaiseksi pastavärillä. Levitä suklaat leivinpaperilla peitetyn leikkuulaudan päälle ohuiksi levyiksi. Nosta hääkaappiin jähmettymään. Suklaan voi laittaa vielä hetkeksi pakastimeen, jotta se kestää paremmin käsittelyä.
8. Riko suklaalevyt paloiksi. Asettele paloja mosaiikkipinnaksi kakun päälle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti