tiistai 21. tammikuuta 2014

Be'be'- leivokset

Nämä suloiset leivonnaiset ovat olleet kokeilulistallani jo jonkin aikaa. Ulkonäkö viittaa kyllä vahvasti mintun makuun liian makealta, mutta ihan vain suloisuutensa vuoksi oli pakko kokeilla. Vieraathan ne suurimmaksi osaksi popsivatkin ajattelin. Toki maistiainen piti ottaa, mutta ulkonäkö kertoo tosiaan omaa kieltään maistuvuudesta. Oikein suloisia olivat maultaan. Aikaa näiden tekemiseen kuluu, joten en usko että näitä tulee tehtyä usein. Ehkä juhlatarjoiluun voisi kokeilla be'be'- paloja, jotka ovat nopetekoisempia. Alkuperäinen ohje löytyy Kinuskikissa leipoo Tervetuloa juhliin- kirjasta. Ohje on hyvin riitoisa: taikinasta tulee 30-40 kpl "pikku vauvoja". Itse en omista oikeita vuokia, mutta käytin kertakäyttöisiä alumiinisia leivosvuokia ja silikonisia muffinssivuokia. Niillä onnistuu ihan hyvin.



Bebe- leivokset


Pohja:
200 g            voita tai margariinia
1½ dl            sokeria
1                   muna
4 ½ dl           vehnäjauhoja

Vaniljakreemitäyte:
3 ½ rkl          sokeria
4 tl                perunajauhoja
1 3/4 dl         kuohukermaa
2                   keltuaista
175 g            voita
2 tl                vaniljasokeria

Sokerikuorrute:
4 dl               tomusokeria
3 ½- 4 rkl     vettä


1. Vaahdota voi ja sokeri. Vatkaa joukkoon muna. Lisää jauhot muutamassa erässä.
2. Voitele vuoat. Muotoile taikinasta tasainen palloja painele se vuoan pohjalle ja reunoille. Painele taikina vuoan alakulmiin ja pohjalle ohuelti, jotta muoto säilyy kuppimaisena myös paistamisen jälkeen.
3. Laita vuoat pellille ja paista 175 asteessa n. 10 minuuttia, kunnes reunat ovat saaneet kevyesti väriä.
4. Anna leivosten jäähtyä vuoissaan hetken aikaa. Älä kuitenkaan jäähdytä kylmäksi asti sillä silloinpohja murtuu helpommin irrotettaessa. Paina vuoan yläreunoja kevyesti sisäänpäin, jolloin pohja irtoaa paikaltaan. Tarvittaessa voit auttaa työntämällä cocktailtikun pohjan ja vuoan väliin. (silikonisissa vuoissa tikulla attaminen on välttämätöntä ja pohja on parempi irrottaa vielä lämpimänä)
5. Sekoita kattilassa keskenään sokeri ja perunajauhot. Lisää kerma ja keltuaiset. Kuumenna vispilällä sekoitellen, kunnes kiisseli pulpahtaa. Anna jäähtyä.
6. Vatkaa voi vaahdoksi. Lisää joukkoon vaniljasokeri ja kiisseli. Vatkaa tasaiseksi.
7. Laita runsas teelusikallinen vaniljakreemiä pohjakuppiin ja levitä tasaiseksi. Nosta leivokset jääkaappiin, kunnes kreemin pinta on jähmettynyt.
8. Sekoita tomusokeri ja vesi tasaiseksi seokseksi. Laita ensin pienempi määrä vettä ja lisää vettä tarvittaessa. värjää kuorrute elintarvikevärillä vaaleanpunaiseksi.
9. Levitä kuorrutetta lusikalla tasaiseksi kerrokseksi täytteen päälle. Ripottele pinnalle nonparelleja.
10. Säilytä bebe- leivokset jääkaapissa. Ne voi myös pakastaa täytettyinä ja koristeltuina.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti