maanantai 18. marraskuuta 2013

Jouluisia maistiaisia

Laatikothan kuuluvat jouluun ja niistä porkkana- ja lanttulaatikot löytyvät meidänkin joulupöydästä. Olen toki joskus kokeillut myös perunalaatikkoa, mutta se ei meidän makuhermojamme kutkutellut, joten jäi vain kokeiluksi. Nämä laatikot vein tämän vuoden ensimmäisiin pikkujouluihin. Tein porkkanalaatikon niin, että keitin pitkäjyväistä riisiä  porkkanasoseen sekaan. Minusta porkkana on itsessään niin makeaa, etten lisännyt sokeria lainkaan. Molempiin laatikoihin käytin kermana laktoositonta ruokakermaa. Ohjeet löytyvät Tammen uudesta keittokirjasta. Ohjeen mukaan tehdessäsi saat yhden pienen laatikon molempia.





Lanttulaatikko

n. 600 g              lanttua
n. 1/5 l                vettä
½ tl                    suolaa
2-3 dl                 lantun keitinlientä
(½dl                   kuohukermaa)
½ dl                   korppujauhetta
 1                       muna
1/4 dl                 siirappia
hiven inkivääriä, kanelia ja valkopippuria
Vuokaan:
margariinia tai voita


1. Kuori ja paloittele lantut. Laita kattilaan ja lisää vettä sen verran, että lantut peittyvät. Mausta suolalla ja keitä palat täysin pehmeiksi.
2. Kaada keitinvesi mittakannuun.
3. Survo lantut.
4. Voitele uunivuoka.
5. Lisää jäähtyneeseen lanttusurvokseen muut aineet ja mausta seos hyvin.
6. Kypsennä laatikkoa 150 asteessa 2-2½ tuntia.







Porkkanalaatikko


½ kg               porkkanoita
vettä, suolaa
1 ½ dl             maitoa
1                     muna
½ tl                 suolaa
3/4 rkl             sokeria
½ tl                 muskottipähkinää
1 dl                 keitettyä riisiä
Pintaan:
½ rkl               korppujauhoja
vähän              voita
Vuoan voiteluun:
voita


1. Kuori ja paloittele porkkanat. Keitä hiukan suolalla maustetussa vedessä kypsiksi.
2. Kaada keitinvesi toiseen kattilaan ja kypsennä siinä riisit.
3. Jäähdytä ja soseuta porkkanat. Lisää soseeseen muut ainaat. Sekoita hyvin ja kaada voideltuun vuokaan. Tasoita pinta ja ripota siihen korppujauhetta. Painele kuvoita lusikan pesällä. Laita pinnalle vielä voinokareita.
4. Kypsennä uunissa 175 asteessa n. 40 minuuttia.

2 kommenttia:

  1. Suomalaisittain tehdyt ruokalaatikot ovat parhaita! Suuria makunautintoja!

    VastaaPoista
  2. Näinhän se on. Itse pidän eniten lanttulaatikosta. Porkkanalaatikko maistuu kyllä, kunhan siihen ei laiteta liikaa riisipuuroa/riisiä.

    VastaaPoista